Risto Niemi-Pynttärin siteerausvimmaa
-
Wohllebenin oivaltava puhe puiden kyvystä aistia (ja kiusallinen puiden inhimillistäminen)
Peter Wohlleben on se saksalainen, joka puhuu puiden kyvystä aistia ja kommunikoida. Puiden salainen elämä (2016) oli globaali bestseller, jossa puiden elämää inhimillistetään, jossa käytetään huomattavan paljon antropomorfisia ilmaisuja. Hieman tarkemmin Wohllebeniä lukiessa huomaa pian, että kyseessä on retorinen strategia. Hän tukeutuu tieteeseen, biologiseen metsäntutkimukseen, erityisesti sen käänteeseen, jonka mukaan puusto ei vain kilpaile keskenään,…
-
Luonnon sesongit ja niistä irtoaminen (Marder)
Ihmisen ja kasvien ympäristösuhteen välillä olevista eroista suurin on ehkä maaperä ja suhde vuodenaikoihin. Kasvit ovat luonto, sikäli kun niiden kehitys mukailee keväästä alkavaa rytmiä. Kasvien oikea-aikaisuus kertoo herkkyydestä planetaarisen ajan suhteen. Siemenet eivät idä aina kun ne saavat kosteutta ja lämpöä. Koska siemenen herääminen tapahtuu kuin syntymä, vain kerran, eikä uutta yritystä ole, niihin…
-
Tositarinan häilyvä muisti (Siri Hustvedt)
”Hyväksyn muistamiseni kuvitteellisuuden” sanoo Hustvedt esseessään ”Tositarinasta”. Ovatko tosipohjaiset tarinat kuitenkaan täysin tosia? Ihmisen muistiin ei voi täysin luottaa. Muistin kaksi muotoa, omaelämäkerrallinen ja episodinen muisti ovat häilyviä. Kirjoittaja ei voi olla varma muistikuvistaan vaikka pyrkisi puhumaan totta. Muistikuvat nousevat nykyhetkeen sellaisina kuin miltä ne nyt vaikuttavat, millaisina niitä nyt tarvitaan. Myöhemmin vaikutelma voi muuttua…
-
Faktat, faktisuus – Maggie Nelson esseestä
Faktat ovat tosiasioita, ne ovat luotettavaa tietoa, ne ovat varmoja havaintoja, ne voivat olla määrällisiä tai laadullisia. Faktisuus puolestaan on ihmisen laadullinen suhde häntä koskeviin faktoihin. Vaikka tunteet eivät kerro faktoista – ne voivat olla myös väärinkäsityksiä – niin ihmiselle itselleen tietyn tunnetilan välittämä käsitys asioitten tilasta on sillä hetkellä faktuaalinen. Se tuntuu todelta, olennaista…
-
Pimeneminen
Illalla pimenee koska aamulla valkenee. Olet tajuissasi vielä jonkun aikaa mutta uneen vaipuminen on jo alkanut, kirjasi on pudonnut kädestä, on jo hämärää. Aina ei ole ollut näin levollista ja turvallista nukahtaa, ehkä olet tiennyt enemmän silloin, kun olet ollut peloissasi. Kun hämärä nousee, kun pimeys laskeutuu ja valo vähenee. on maailman yksinkertaisin asia. Tunteet,…
-
Autiotalojen avaaminen eläimille
Villieläimet maaseudun autiotaloissa? Seitsemisen vuotta sitten Kai Fagerströmin valokuvat hätkähdyttivät: kun asumus kylmenee, sinne saattaa asettua näätä tai kettu. Kyllä. Minäkin tiedän metsäkämpän, jonka alla on asunut niin monta kettupolvea, että paikka tuntuu jo kuuluvan niille. Voidaanko tyhjiä taloja, navettoja ja latoja muuttaa sellaisiksi, joihin moninaiset eläimet voivat asettua. Peloton ja utelias suhtautuminen siihen, mikä…
-
Taitava editoija – Fellinger
Kuka oli Raimund Fellinger? Hän oli itävaltalaisten Thomas Bernhardin ja Peter Handken kustannustoimittaja Suhrkamp -kustantamosta. Oli Bernhardin luulotaudit ja katkeruus, oli Hankden serbinationalistiset provokaatiot – Fellinger pyrki ohjaamaan tolkun piiriin niinkin vaikeita persoonia, kuin nuo olivat. Der Standardin artikkeli (12.9.20) Raimund Fellingeristä esilukijana, joka tunsi rytmiä, sanastoa ja klangia myöten sen, mitä oli ”Bernhard-tyyli” ja…
-
Universaali hengitys, jota kasvit opettavat
Hengittäminen, se että keuhkot saavat ilmaa, oli seikka joka sai filosofi Michael Marderin ajattelemaan kasveja. Niitä, jotka ovat erittäneet sen hapen, jota tarvitsemme. Onko siis filosofialla annettavana olennainen henkäys vegetaarisen olemisen ymmärtämiseen? Marder puhuu hengityksestä, koska me jaamme maailmaa ja elämme hengittämällä kuten kasvitkin. Venäläissyntyinen Michael Marder oli lapsena allergikko, ja keväinen siitepöly merkitsi hänelle…
-
Romantiikka, vaeltaminen, mieli ja Wordsworth
Mitä on luonnosta vieraantuminen? Ulkoilmaelämän katoamista, elämää irrallaan vuodenaikojen rytmistä, luonnon kokemista ulkopuolisena ? William Wordsworthin (1770-1850) runous tunnetaan romantiikan ajan vaellusrunoutena. Niiden säkeisiin tallentuivat kävelyretket Englannin järvialueella. Vuoret, niityt ja järvimaisemat ovatkin hänen pitkien, kertovien runojensa kehys, vaihtelevat säätilat ja niiden ytimessä kamppailu luotoyhteyden menettämistä vastaan. Wordsworthin kokemus luonnossa on nykyään hieman tuttu ja…
-
Kasvien filosofia ja Heidegger
Paljon on käsitelty Martin Heideggerin poliittista sekaantumista natsisaksan ideologiaan. Hänen ympäristöfilosofiastaan löytyy jälkiä romanttisesta orgaanisuusperiaatteesta, josta voidaan vetää joitain yhteyksiä Blut und Boden ideologiaan. Käsitys, että ihmisen ajattelu ja taide olisi syntyisin kotoisesta maaperästä, ekologisesta systeemistään, on tämän mallin nykyversio. Mutta Heideggerille kotiseutu ja maaperä ovat elämäntavan kysymyksiä – ajattelu ja taide eivät kuitenkaan ole…
Got any book recommendations?