Pistaasipaahtimossa tuoksuu pähkinöille ja mausteille, ja hyllyt ovat täynnä pussitettuja pistaaseja, suolaamattomia, suolattuja, chilillä ja sitruunalla maustettuja. Teräksiset laarit ääriään myöten täynnä kuorittuja, vielä raakoja pistaaseja, valmiina sekoitettavaksi suolaan ja mausteisiin. Kohta ne asetetaan tunniksi uuniin paahutumaan miedolle lämmölle.
Pienessä paahtamossa on puhdasta ja kuivaa. ”Suolalla paahdettuihin pistaasipähkinöihin ei saa päästä kosteutta”, sanoo pistaasimestari Saleh, ”muuten niistä tulee vetisiä ja hienoin maku on pilalla.” Suola imee kosteutta erittäin tehokkaasti, se sitoo kosteuden pistaasiin jos sitä pääsee uuniin. ”Pistaasit eivät saa kostua”.
Kuitenkin juuri sitruunamehu antaa parhaan maun pistaaseille, samalla väri niiden ytimessä muuttuu vihreästä oranssiksi.
Nykyinen pistaasibuumi on peräisin Kaliforniasta. Iran oli maailman suurin pistaasin tuottaja, kunnes muutama vuosi sitten USA nousi suurimmaksi. Pistaasi menestyy myös Espanjassa ja muissa Välimeren maissa.
Suddeutsche Zeitungin artikkelissa kerrotaan iranilais-saksalaisesta pistaasiviljelijästä. Saleh asuu Baijerissa ja paahtaa maatilaltaan Iranista tuotuja pistaaseja.
Saleh työskenteli aiemmin teollisuuskaasuja valmistavassa tehtaassa. Iranissa perheensä vilelmällä käydessään hän toi paahdettuja pistaaseja mukanaan ja jakoi niitä ystäville.
Pistaasit maistuvat pähkinäisiltä, hieman makeilta ja hienon kitkeriltä, niissä on maanläheinen pehmeys sekä ripaus mausteisuutta.
Kerotaan, että muinainen Saaban kuningatar salli pistaasien syömisen vain hovissaan ja kielsi pistaasin kasvattamisen tavalliselta kansalta.
Parasta pistaasi on suolaisen mausteisena ja juuri paahdettuna tai uunissa lämmitettynä. Pistaasijuustokakun tai -tiramisun tai pistaasipannecottan tai suhklaaherkkujen ansioista huolimatta parasta on keskittyä johonkin muuhun. Kun juttelet, pohdiskelet, luket tai kastelet – ja popsit auki napsautettuja, kuumia pistaaseja.
Usein pistaasin avaaminen onnistuu napsauttamalla, painamalla avautunutta päätä kiinni. Tai sitten on työnnettävä kynsi kuoren rakoon niin että pistaasi avautuu.
Haljenneen kuoren vuoksi pistaasi tunnetaan myös nimellä ”naurava pähkinä” tai ”iloinen pähkinä”. Pistaasit eivät kuitenkaan ole pähkinöitä, vaan mantelin ja aprikoosin ja kirsikan sukuisen puun siemeniä.
Pistaasit ovat lämpimien ja kuivien seutujen puita, ne ovat syväjuurisia ja tarvitsevat vain vähän vettä. Ne kestävät hyvin sääolojen vaihtelua, kuivuuskausia. Mutta yllättävää kyllä, hyvää pistaasisatoa voidaan odottaa vain kylmän talven jälkeen. Kylmä jakso edistää pistaasipuiden kukkimista, ja toisaalta paahtavat helteet voi karsia satoa. Kuumuuden takia suuri osa kukista tai pistaasin aluista voi karista maahan.
Pistaasipuu alkaa tuottaa satoa kuuden vuoden kuluttua istuttamisesta, Saleh on saanut satoa Iraniin istuttamistaan pistaasipuusa vasta kaksi vuotta. Pistaasipuut voivat elää 200-300 vuotta, ja sopivassa ilmastossa ne ovat helppohoitoisia ja sitkeitä.
”Pistaasipuut ovat aavikkokasveja, ne kestävät talvella kylmää ja kesällä hyvin kuumaa”, sanoo Saleh. Kasvi on peräisin Lähi-idästä, jossa sitä on viljelty tuhansia vuosia, ja parhaat pistaasipähkinät ovat aina tulleet sieltä.
Ilmastonmuutos on kuitenkin muuttamassa pistaasimarkkinoita. Koska Kaliforniassa ja Etelä-Euroopassa on yhä kuumempaa ja vesipulan takia yhä useammat tilat siirtyvät tuottamaan pistaasipähkinöitä viinin, appelsiinien ja manteleiden sijasta.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.