Elävä vihreä valmistellaan pureskeltavaksi

VIHREÄ Tämä voi olla pikkujuttu, mutta jopa tavallinen salaatin lehti sisältää elämää. Niinpä hyvin valmisteltu salaatti edellyttää yksinkertaista rituaalia, jonka myötä tuo vihreä elämä saa arvoisensa lopun ja antaa viimeisen hyökynsä syöjälleen.

Ei siis tule väheksyä sitä, että vihreän syöminen on elävän aineksen syömistä. Onneksi nämä viherkasvit ovat oppineet hyötymään siitä että niitä syödään. Niinpä, jos olot ovat hyvät – kuten kasvimaalla – harvoin niitä edes pystytään syömään kokonaan kuoliaiksi. Kun salaatti poimitaan lehti kerrallaan kasvimaalta, ydin jää kasvamaan uutta lehteä ja kasvi tuuhettuu.

Vaikka syömistä edeltää eräänlainen elävän hätähuuto – sen viimeinen henkäys ja hyöky on meille hyväksi. Se on antidoksidanttien terveyshyöty, oikeastaan terveyshyöky.

Poimitut lehdet asetellaan astiaan pitkälleen, koska ne ovat vielä pitkään elossa, ne huuhdellaan ja annetaan niiden levätä hetki kylmässä jääkaapissa. Sama rituaali tehdän marketista ostetun salaatin kanssa. Sitten ne otetaan esille ja revitään riekaleiksi.

Tämä on elävälle vihreälle sopiva tapa valmistella niiden kuoliaaksipureskelemista.

Salatinlehtien säilyttäminen tukehduttavassa muovipussissa tai rasiassa ei vaadi niiden viherravinteita, saati rapeutta. Umpinaisessa tilassa lehtien voima hiipuu, ja ne lakastuvat vähitellen. Kaikille on hyväksi, että salaatti syödään tuoreena ja elävänä.

Mutta jos salaattia täytyy säilyttää, niin lehdet tulee irrottaa heti ja laittaa mahdollisimman kylmään veteen. Kylmä vesi laskee niiden lämpötilaa ja hidastaa vanhenemisprosessia. Se myös lisää salaatin sisäistä kosteutta, mikä pitää sen rapeana pidempään. Lehtien on hyvä olla kuivia, sillä pinnalle jäänyt kosteus nopeuttaa salaatin pilaantumista. Kosteuden tulisi siis olla salaatin sisällä, ei sen pinnalla.

Salaatinlehdet kannattaa kuitenkin repiä, koska se saa aikaan elämää puolustavan reaktion ja antioksidanttien määrä kaksinkertaistuu. Mutta kuollut salaatti pilaantuu, ellei sitä syödä parin päivän sisällä. Elävä salaatinlehti reagoi tähän ärsykkeeseen ikään kuin se olisi eläimen hampaissa: se tuottaa runsaasti torjuvaa makua, ravinteita, tunkeilijoita vastaan.

Marketissa salaattia valitessa ei kannata välttää kitkeriä makuja. Oman terveyden vuoksi tuleisikin opetella syömään juuri niitä, jotka puolustautuvat voimakkaimmin. Yleensä sellaista vihreää löytyy vain villistä luonnosta. Mutta marketissakin on hyvä kuljeskella kuin niityllä, ja valita rucoltaa tai jotain kitkerää, oman sietokyvyn mukaan.

Kun siis pureskelet tuoretta, elävää kasvikudosta saat kasvin elämän ja vastuskyvyn itseesi. Se ei ole magiaa, vaan antioksidanttien terveyshyöky !

Mutta älä säikähdä, kasvi halusikin antaa osan elämästään sinulle, koska näin se saa kasvuhalua ja pysyy itsekin elinvoimaisena.

Kasvikemistit Jo Robinson ja Andie Styner käsittelevät tätä paradoksia: miksi ihmeessä kasvin puolustusreaktiosta on tullut syöjälleen terveellinen.

Vihreä on elävää ravintoa, ja vaikken ole alan tutkija, minua kiinnostaa muksi kasvi puolustautuu väärin. Kitkeryys, jonka oli tarkoitus tehdä niistä luotaantyöntäviä, onkin muuttunut puoleensavetäväksi, ei ehkä lapsille mutta aikuisille.

Kummallista, miten nämä sitkeät ja kitkerät salaatit on kuin luotu herkuttelijoille. Lapset pitävät kylmästä jäävuorisalaatista, joka on rapea ja mieto. Tuorekurkuissakaan ei saa olla makua, vaan sen tulee olla viimeistä soluaan myöten täynnä raikasta vettä.

Kieltämättä tällainen rapeaksi muuttunut vesi sopii kuumiin päiviin, ne korvaavat mukavasti jääpalat. On selvää, että näissä ei tapahdu puolustautumista eikä terveyshyökyä.

Mitä itse ajattelet rucolasta ? Sehän tarjoaa parhaat salaatinlehdet, houkuttelevan kitkerät. Karvas maku on innostanut herkuttelijoita, ja oikein toimiessaan he taas innostavat rucolaa kasvamaan. Näin tuo kasvilaji on levinnyt laajemmalle, kuin mihin se olisi omin voimin pystynyt.