Omenain demokratia

Tarina kertoo sitkeästä versosta, joka niitettiin alas monena vuonna, koska se ei kasvanut omenapuurivissä. Verso oli enne, ajatteli uskovainen viljelijä Virginiassa, ja hän säästi verson katsoakseen millaista omenaa se antaisi. Kun aika koitti, niin viljelijä totesi ettei ole koskaan maistanut herkullisempaa omenaa.

Tarinan Delicious -omenasta alkoi vuonna 1893, kun viljelijä Jesse Hiatt arveli kohdanneensa ihmeen. Tuosta sitkeästä taimesta kasvanut puu antoi yllättävän hyviä omenoita. Ehkä se toisi hänelle onnea ja vaurautta. Niin hän lähetti neljä omenaa Stark-omenatarhan kilpailuun. Samalla kun tämä omenalaji julistettiin voittajaksi, se sai uudeksi nimekseen Red Delicious. On kuvaavaa, että sillä ei ole mitään yhteyttä Golden Delicius omenan kanssa.

Olihan selvää, että Stark-veljekset etsivät kilpailun avulla parhaita omenalajikkeita myytäväksi. Niinpä Delicious -nimi oli firman kirjoissa jo pitkään odottanut arvoistaan omenaa, tätä tiettyä, josta aikaa myöten tulisi maailman tunnetuin omenalajike.

Mutta lähettäjän nimeä ja osoitetta ei löytynyt mistään, se oli kadonnut tai jäänyt merkitsemättä luetteloon. Tosin Delicious -omenaa ei omistaja tunnistaisi, ellei maistaisi. Stark -veljekset toimivat lain mukaan, etsivät kokonaisen vuoden, ennen kuin Jesse Hiatt sai tiedon voitostaan.

Voittaja sai mukavan palkkion, sekä sopimuksen Stark -yhtiön kanssa. Ilmeisesti myös Hiattin tarina ihmeellisestä taimesta, kuului markkinointisopimukseen, ainakin hänen uskonnollinen kokoemuksensa. Lisäksi alkuperäisestä Red Delicious -omenapuusta tehtäisiin nähtävyys. Tuon vahnaksi tulleen puun luo Länsi-Virginiassa tehtiin tie ja parkkipaikka. Itse puu suojattiin aidalla ilmeisesti siksi, että kukaan ei pääse vohkimaan siitä pistokasta.

Tarina on perin juurin amerikkalainen. Se on kertomus sattumanvaraisesta taimesta, joka saa mainetta ja kunniaa. Tarina sattui silmiini Micael Pollanin esseestä ”Omenapuu”, joka kuuluu Halun kasvioppi -teokseen. Teos kertoo kasveista, jotka ovat menestyvät ihmisten avulla. Samalla kun ihmiset ottivat viljelykasvit käyttöönsä, nämä kasvit käyttivät ihmisiä hyväkseen. Maailman levinneimmät ovat niitä, jotka valitsivat kumppanuuden ihmisen kanssa.

Samaan henkeen Delicious -omena on amerikkalainen yksityisyrittäjä, omena joka onnistuu. Se on todellinen yrittäjä aivan taimesta alkaen. Uskovainen viljelijä sekä markkinointiin keskittynyt firma jäävät taustalle, ne edustavat niitä myyttisiä mahdollisuuksia, joita muinoin oli tarjolla kenelle tahansa Yhdysvalloissa.

Tämä tarina saa kaipaamaan demokraattista amerikkalaisuutta sellaisena kuin se ilmeni omenansiementen kautta. Omena on siitä harvinainen kasvi, että sen siemenistä voi kehittyä persoonallisuuksia. Perimä ja emopuu ei hallitse täysin sitä, millaiset ominaisuudet taimeen valikoituu. Oli aika jolloin hieno persoonallisuus, kuten Delicious, saattoi putkahtaa sattumalta kenen tahansa puutarhan reunalle.

Viljelijät tiesivät tämän. He antoivat joskus satunnaisten taimien kasvaa aina ensimmäisiin omenoihin asti. Vielä sata vuotta sitten tällainen tapa suosi diversitettiä. Nyttemmin jalostus on jo niin tarkkaa, että näin demokraattinen satunnaisuus on jo vanhentunutta. Jalostettujen ja kloonattujen omenapuiden hedelmät tunnetaan tarkasti ennalta. Vaikka omaperäisiä omenoita voi yhä putkahtaa jossain, niin helpommin saa tarhasta ostaa varmasti sellaisen kuin itse ja muutkin etukäteen haluavat. Tai osaavat haluta, sillä löytäminenhän merkitsee lahjaa jota ei edes tiennyt haluavansa.

***

”Omenapuu” esseensä aluksi Pollan kertoo tarinan Johnny Appleseedista (1774 – 1845) amerikkalaisen demokratian ytimessä. Hän oli tuo lastenkirjojen vaeltaja, jolla oli kattila päässä ja omenoita taskussa.

Todellisuudessa Appleseed oli nerokas hullu, joka uudisasutuksen hengessä levitti omenansiemeniä. Hän seilasi pitkin suuria jokia, muokkasi maata ja kylvi siemeniä löytämilleen hyvämultaisille rantapaikoille.

Pollan kertoo Appleseedin kautta amerikkalaisen omenan tarinaa, sitä miten omenatarhojen ilmaantuminen uudisasukkaiden maille muutti ekosysteemejä. Omenatkin olivat siirtolaisia, eikä niillä ollut mitään Yhdysvaltoihin asettumista vastaan. Ne menestyivät sitä paremmin mitä parempia ihmisapulaisia niillä oli, niitä jotka omenapalkalla hoitivat, leikkasivat ja lannoittivat niitä.

Kaikki tämä hyödytti omenapuita. Ja omenapuiden lahja uudisasukkaille oli ”makea” siis jotain muuta kuin lihaa, maitoa, maissia ja perunaa. Makeat herkut ovat omenien lahja. Lisäksi omenista tehtiin siideriä, sillä Appleseedin taimista suuri osa saattoi olla varsin hapanta, puolivilliä laatua. Siiderin tuoma ilo, mieto alkoholi lievensi wiskin ja muun poltetun viinan aiheuttamia haittoja.

Kasvien ja ihmisten suhde on Pollanin tarkastelussa symbioottista. Ennen sanottiin, että ihminen ottaa käyttöönsä ja ”jalostaa” luontoa, kasvattaa ja kasvit kasvavat. Silti on selvää, että omenat kasvavat viimekädessä itse ja ihminen vain ehdottaa. Omenille voi tarjota mahdollisuuksia ja kasvualustaa, mutta päätösvalta on omenapuulla. Ihmisen on kuunneltava, tunnettava, käytettävä älyään kasvin parhaaksi.

Johnny Appleseed oli nimensä mukaisesti mies omenoiden palveluksessa. Hän oli hurahtanut omenoihin. Halusi jakaa omenan ilosanomaa ja makeutta sekä siideriä kaikille. Hänen demokraattisuutensa oli työskentelyä omenen levittämiseksi kaikkialle. Appleseed halusi niiden kukkivan ja tekevän hedelmää kaikille amerikkalaisille.

Samalla kun Appleseed kylvi omenapuita ostamilleen tonteille, hän kulki taloissa julistamassa Jumalan sanaa. Kerrotaan, että mukanaan hän kuljetti tarpeellista määrää Emmanuel Swedenborgin tekstejä. Hän luki siis kristillistä mystiikkaa sen hurjapäisimmässä muodossaan.

Swedenborgin ”vastaavuuksien teoria” on Pollanin mukaan avain Appleseedin luonnonrakkauteen, ja lähes täydelliseen normien hylkäämiseen. Hänen jalkapohjansa olivat niin parkkiintuneet että hän ei tarvinnut kenkiä, ja ontto puu oli hänelle turvallinen kapseli nukkua. Kaikki luonnossa oli yhtä arvokasta kuin ihmisten yhteisöissä, taloissa ja kylissä.

Kun Appleseed matkasi lautalla omenansiemenlastissa jokia pitkin, hän istuskeli itse kymmenien tuhansien omenansiementen keskellä, niiden kanssa. Kokemus potentiaalisuudesta hänen palliensa alla ja edessä unelma kaikista mahdollisista omenatarhoista.

Mitä enemmän Appleseed hurahti omenanviljelyyn, sitä enemmän hän villiintyi itse. Lukenut mies jätti kenkänsä ja ommellut vaatteensa, ja paljon siitä mitä puritaaninen Amerikka piti sopivana.

Pollan korostaa sitä, että Appleseed ei vetänyt laivalla proomua perässään, kuten viljakuljetusten kanssa tehtiin. On kuvaavaa, että tämä ei varannut itsellen erillistä paattia, vaan lautan. Siinä hän saattoi matkata aarteidensa keskellä, istua omenasiemenpussien päällä.

Hänen lauttansa oli varsinainen kyhäelmä, ei kaunis eikä funktionaalinen, kuten kattila päässään tavattu Appleseed itsekään. Hän muistutti vain etäisesti ihmistä, vaikka oli varakas mies, hänellä ei ollut pysyvää asumusta. Hänen varallisuutensa oli maaomaisuudessa. Kerrotaan, että hän yöpyi mieluiten ulkona ontossa puussa. Hän istuskeli taloissa juttelemassa, intiaanit luottivat häneen ja heidän seurassaan hän oli mieluiten.

Hän ei välittänyt rahasta. Kuitenkin hän oli upporikas: hän hankki maata taimitarhoilleen eri puolilla maata, hän palkkasi apulaisia myymään omenapuun taimia uudisasukkaille.

Appleseedin liikeidea paljastui pian nerokkaaksi. Hänen reittinsä oli kulkenut seuduilla, jonne uudisasutus oli vasta leviämässä. Ja kun väkeä tuli, niin hänen tarhoistaan apulaiset myivät valtavat määrät parivuotisia omenapuun taimia. Mutta koska hän ei elänyt rahataloudessa, olisi virhe löytää hänestä kapitalistia.

Helpoin tapa kerätä suuria määriä omenansiementä, on tunkea kätensä mädänneiden omenien kekoihin, erotella omenakodat ja puristaa siemenet talteen. Yksinkertaisesti siis Appleseed eli rahatalouden tuolla puolen, jonkin omenavetoisen luontaistalouden mukaan.