Runsauden sarvi

• Miksi sarven tilalle ei voi vaihtaa puimakonetta tai 3D -printteriä

Nyt runsaudensarvi tuuttaa: marja- ja sieniherkkujen sato on runsasta. Tämän kesän runsaudesta olen ammentanut valtavaa vadelmasatoa, runsasta mustikkasatoa, samoin omenasatoa, ja sitten taas valtavaa kantarellisatoa ja loistavaa tattisatoa. Odottelen vielä kurpitsasatoa.

Keväällä istutin kurpitsaa ja syksyllä huomaan parinkymmenen siemenen paisuneen viisikymmenkertaiseksi.

Kreikkalaisten muinainen jumalatar Copia pyhitti vuohen sarven ja sai sen valuttamaan loputtomasti luonnon antimia. Mistä silloin oli kyse, mitä tekemistä vuohen sarvella on luonnon antimien kanssa ? Onhan kummallista, ettei välimerellistä runsautta kuvattu suoraan marjaterttuihin tai hedelmäpuun oksille. Kummallista sarvea siis tungettiin poimijan ja luonnonantimien väliin.

Voiko vuohen sarven tilalle vaihtaa puimakoneen, onko sarvi sama kuin syöttöaukko josta vilja valuu ? Onhan sarven yhteyteen usein kuvattu viljan tähkiä. Ja itse runsaudensarven tarinasto liittyy satoon sekä viljelyyn. Liittyykö viljely ja puutarhanhoito johonkin, mikä tuli välittömistä luonnonantimista nauttimisen sijaan ?

Tarinan mukaan runsauden sarven synnyssä oli Copian lisäksi myös Zeus -lapsi. Hän oli saanut vuohenmaitoa, mutta kasvaessaan tämä oli rikkonut imetyssuhteen ja murtanut sarven.

Pitääkö puhua viljelystä, talteen kerätystä sadosta välittömän luontoyhteyden tai symbioosin sijaan. Kulttuuri ja viinin tekeminen rypäleiden popsimisen sijaan, siihenkö sarven murtaminen viittaa. Katkokseen. Kun viljelijän ponnistelu ja vääntäminen purskahtaa yhtäkkiä valtaisaksi sadoksi, joka pitää säilöä.

Sama sarven murtaminen kerrotaan roomalaisittain Herkules -voimamiehen vääntämäksi. Samoin tekivät amerikkalaiset myöhemmin, kun runsaudensarvi muuttui kultakolikoita suoltavaksi vaurauden tuutiksi, rahataloudessa kun elettiin.

Ja samaan ongelmattomaan tapaan, jopa loputtoman talouskasvun sanottiin kumpuavan samasta tuutista. Niin, että yhteiskuntamme kaatuvat oitis jos teollinen runsaudensarvi ehtyisi. Tämän tarinaston kääntöpuoli on siis luonnon murtaminen väellä ja voimalla, sarven murtamisessa on jo aavistus luonnon riistosta.

Mutta cornucopian kreikkalainen versio ei asetu kertomukseen luonnonvaroista runsauden lähteenä. Sitä ei valu fossiilisesta eikä uusiutuvan energian putkesta, vaan luonnon idyllin ja pastoraalin kautta voidaan aavistaa mitä luonnon antimien runsaus mahdollisesti on.

Jo Hegel filosofoi tästä. Hän katseli Rubensin ja Brueghelin yhdessä v. 1615 tekemää maalausta, jossa nymfit täyttävät runsaudensarvea. Omenasato näyttää valtavalta ja Baccus näyttää kiivenneen kännissä omenapuuhun huojuttamaan sitä. Mutta nymfit ovat iloisia ja reippaita kantaessaan luonnon antimia runsaudensarveen.

Hegel pohtii materiaalisuutta ja sitä miten kauniita materiaalisia muotoja runsauden sarvesta ryöppyää. Sieltä nouseva yltäkylläisyys, ei ole vain aineellista, ei pelkkää taikinaa, velliä tai puuroa, vaan kaunismuotoista hedelmää, hyviä makuja ja tuoksuja. Puhumattakaan sen vieressä olevista alastomista nymfeistä ja lapsista. Hieman lihoneina he tanssivat ja puurtavat, tekemättä eroa niiden välille, ja ehtivät vielä laiskottelemaan.

Cornucopia näyttää valuvan suoraan ruokapöytään, keittiön ohi. Uunit, padat ja kattilat se jättää väliin, on vain nymfien tanssi ja ylipulppuava sarvi. Runsaudensarvi tekee jatkuvaa, kaunista kattausta.

Ilmeisesti Hegel korosti sitä, että cornucopia ei valu pelkkää massaa. Nymfit eivät koske biomassaan, eivät muodottomaksi materiaaliksi jauhettuun ruoka-aineeseen. Luonnon anti yhdistyy mitä kauneimpiin muotoihin, makuihin ja tuoksuihin.

Taikasarven kautta maaperän mineraalit ja auringon sokerit muuttuvat rypäleiksi tai omenoiksi. Niiden tuoksu, raikkaus ja pyöreys tarjoavat meille kokonaista nautintoa. Ja samalla ihmisen ojentuva käsi hyväksyy sen, että meille kuuluu vain pieni osa. Runsaus ja ylivaluva sarvi osoittaa, miten rajallinen ihmisen vastaanottokyky on verrattuna luontoon, joka joskus tuuttaa aivan tolkuttomia määriä.

Muu kuuluu luonnolle, kulkee murtamattomassa sarvessa. Valtavia mustikoiden ja puolukoiden määriä ei tule ajatella mustikka- saati puolukkasatoina. Kyse ei ole sadosta, tuo ylenmääresti vauva sarvi ei ole satoajattelun piirissä.

Toisaalta ihminen haluaa kerätä kaiken sadon. Niin keittiöissä säilötään: marjat hillotaan, hedelmät murskataan ja jyvistä tulee jauhoa. Juuri tämä ahneus on viljelykulttuurin ydin, sen yltäkylläisyys perustuu säilykkeisiin. Viinin valmistuksen esimerkkiä seuraten, parhaat maut säilyvät alkoholissa, maidon ylenmääräisyys muuttuu juustoksi, jyvärunsaus happanee leiväksi. Fermentointi, käyminen ja hapattaminen tavallaan ohjaavat runsauden sarven maakellariin. Sittemin tämän sarven seuraajaksi tulikin pakastin.

Se, että cornucopia valuu kokonaisia hedelmiä – merkitsee jotain rahatalouden ja teollisen maatalouden vastaista. On jotenkin itsestään selvää, että aineellista hyvää, sen parhaassa ja kauneimmassa muodossa ei voi mitata rahana. Vähemmän selvää on ehkä se, että runsaudensarvi on täydellinen biomassojen tuotannon vastakohta. Ehkä kokonaiset hedelmät symboloivat tätä.

Teollisen viljelyn aikakaudella kaikesta puhutaan kuin biomassasta, sen taloudesta, tuotannosta ja kulutuksesta. Vastakohtana tälle on Hegelin tapa filosofoida siitä, mitä muodon ja materiaalin yhteenkuuluminen luonnossa merkitsee ihmiselle.

Puimuri tekee päinvastoin: se pui jyvät ja mahdollistaa myllyn, joka tekee pussikaupalla muodotonta jauhoa. Samoin kaikki traktorivetoiset, mekaaniset, sadonkorjuulaitteet näyttävät tuuttaavan kuin liukuhihnalta – ja nimenomaan siten että mitään ei valu maahan, vaan kaikki menee putkeen ja sieltä murskattavaksi sekä prosessoitavaksi ja uudelleen muotoittaviksi sekä pakkaamoon.

Teollisena runsaudensarvena cornucopia voisi olla liukuhihna, copiakone tai ruokien 3D -printteri. Näin pitkälle ollaan menty, eikä vieläkään runsaudensarvea ole käännetty toisinpäin. Parisataa vuotta Hegelin jälkeenkään, ja viisisataa vuotta sen jälkeen kun Rubens ja Bueghel esittivät cornucopiaan liittyvän arvoituksen: kuka täyttää runsauden sarven, kuka auttaa luontoa sitten kun nymfit väsähtävät.

Ehkä Hegel näki, että pian olisi ihmisten vuoro tulla nymfeiksi nymfien tilalle ja ryhtyä tanssien täyttämään runsaudensarvea. Ruokkimaan luontoa oikein olan takaa.

Sillä myytti on oudompi kuin suorat kehityslinjat olettavat. Ei kolikoita pursuava pankin runsaudentili ei marjojen massiivinen pilaantumattomuus. Hegelille runsaudensarvi, ja sen synty murretusta sarvesta ei ole tällainen, vaan ihmesarvi tuuttaa aineellista nautintoa toisin päin.

Copia -jumalattaren anteliaisuudessa on aina samalla tuhlausta, bakkanaaleissa ei ole väliä sillä paljonko syödään ja paljonko valuu rinnuksille. Puhumattakaan siitä, paljonko omenoita mätänee maahan – sitä parempi on tuleva sato. Mitä enemmän hedelmiä kompostoituu, eli uhrataan Copia -jumalattarelle tulevan sadon lannoitteeksi, ruokitaan luontoa.

Copia tuuttaa ainesta, joka hyväksi maalle, se ei tuota muovijätettä, ei metalliromua eikä mitään minkä ylijäämä myrkyttäisi maata, vettä tai ilmaa. Cornucopia valuttaa runsautta ja hyvinvointia, sekä parantaa maaperää.