Runsauden sarvi

• Miksi sarven tilalle ei voi vaihtaa puimakonetta tai 3D -printteriä

Nyt runsaudensarvi tuuttaa: monien marja- ja sieniherkkujen sato on runsasta. Tämän kesän runsaudesta olen ammentanut valtavaa vadelmasatoa, runsasta mustikkasatoa, samoin omenasatoa, ja sitten taas valtavaa kantarellisatoa ja loistavaa tattisatoa. Odottelen vielä kurpitsasatoa.

Keväällä istutin kurpitsaa ja syksyllä huomaan parinkymmenen siemenen paisuneen viisikymmenkertaiseksi.

Kreikkalaisten muinainen jumalatar Copia sai vuohen sarven valuttamaan loputtomasti luonnon antimia. Mitä tekemistä vuohen sarvella on luonnon antimien kanssa ? Onhan kummallista, ettei välimerellistä runsautta kuvattu suoraan marjaterttuihin tai hedelmäpuun oksille. Kummallista sarvea siis tungettiin poimijan ja luonnonantimien väliin.

Voiko vuohen sarven tilalle vaihtaa puimakoneen ? Onhan sarven yhteyteen usein kuvattu viljan tähkiä. Ja itse runsaudensarven tarinasto liittyy satoon sekä viljelyyn. Tarinan mukaan runsauden sarven synnyssä oli Copian lisäksi myös Zeus -lapsi. Hän oli saanut imeä vuohenmaitoa, mutta kasvaessaan tämä oli rikkonut imetyssuhteen ja murtanut sarven.

Pitääkö puhua viljelystä, talteen kerätystä sadosta välittömän luontoyhteyden tai symbioosin sijaan. Kulttuuri ja viinin tekeminen rypäleiden popsimisen sijaan, siihenkö sarven murtaminen viittaa. Katkokseen. Kun viljelijän ponnistelu ja vääntäminen purskahtaa yhtäkkiä valtaisaksi sadoksi, joka pitää säilöä.

Myöhemmin runsaudensarvi muuttui kultakolikoita suoltavaksi vaurauden tuutiksi, rahataloudessa kun elettiin. Ja samaan ongelmattomaan tapaan, jopa loputtoman talouskasvun sanottiin kumpuavan samasta tuutista. Niin, että yhteiskuntamme kaatuvat oitis jos teollinen runsaudensarvi ehtyisi.

Mutta cornucopia voidaan ymmärtää vain luonnon antimien runsautena. Jo Hegel filosofoi tästä. Hän katseli Rubensin maalausta, ja sitä mitä runsauden sarvesta ryöppyää. Sieltä nouseva yltäkylläisyys, ei ole vain aineellista, ei pelkkää taikinaa, velliä tai puuroa, vaan kaunismuotoista hedelmää, hyviä makuja ja tuoksuja. Puhumattakaan sen vieressä olevista alastomista ihmisistä, jotka hieman lihoneina mutta tyytyväisinä tanssivat, nauttivat musiikista ja laiskottelusta.

Cornucopia näyttää saapuvan suoraan ruokapöytään, keittiön ohi. Uunit, padat ja kattilat se jättää väliin, on vain tarjoilija ja ylipulppuava sarvi. Runsaudensarvi tekee jatkuvaa, kaunista kattausta.

Ilmeisesti Hegel korosti sitä, että cornucopia ei koskaan valu pelkkää massaa. Se yhdistyy hedelmissä aina mitä kauneimpiin muotoihin, makuihin ja tuoksuihin.

Runsaudensarven kautta maaperän mineraalit ja auringon sokerit muuttuvat rypäleiksi tai omenoiksi. Niiden tuoksu, raikkaus, kaunis muoto tarjoavat meille kokonaista nautintoa. Ja samalla ihmisen ojentuva käsi hyväksyy sen, että meille kuuluu vain pieni osa. Muu kuuluu luonnolle.

Valtavia mustikoiden ja puolukoiden määriä ei tule ajatella mustikka- saati puolukkasatoina. Kyse ei ole sadosta, tuo ylenmääräisyys ei ole satoajattelun piirissä.

Toisaalta keittiöissä säilötään: marjat hillotaan, hedelmät murskataan ja jyvistä tulee jauhoa. Onkin sanottu, että juuri se on viljelykulttuurin ydin ja yltäkylläisyys perustuisikin säilykkeisiin. Viinin valmistuksen esimerkkiä seuraten, maidon ylenmääräisyys muuttuu juustoksi, jyvärunsaus leiväksi. Runsaudensarven nykyinen edustaja olisikin näinollen pakastin.

Mutta myytti on oudompi kuin tällaiset suorat kehityslinjat. Ei kolikoita pursuava pankin runsaudensarvi, ei marjojen massiivinen pilaantumattomuus yltäkylläisyyden takeena. Hegelille runsaudensarvi ja sen synty murretusta sarvesta ei ole tällainen, vaan ihmesarvi tuuttaa aineellista nautintoa toisin päin.

Se, että cornucopia valuu kokonaisia hedelmiä – merkitsee jotain rahatalouden ja teollisen maatalouden vastaista. On jotenkin itsestään selvää, että aineellista hyvää, sen parhaassa ja kauneimmassa muodossa ei voi mitata rahana. Vähemmän selvää on ehkä se, että runsaudensarvi on täydellinen biomassojen tuotannon vastakohta. Tätä kokonaiset hedelmät symboloivat.

Teollisen viljelyn aikakaudella kaikesta puhutaan kuin biomassasta, sen taloudesta, tuotannosta ja kulutuksesta. Vastakohtana tälle on Hegelin tapa filosofoida siitä, mitä muodon ja materiaalin yhteenkuuluminen luonnossa merkitsee ihmiselle.

Puimuri tekee päinvastoin: se pui jyvät ja mahdollistaa myllyn, joka tekee pussikaupalla muodotonta jauhoa. Samoin kaikki traktorivetoiset, mekaaniset, sadonkorjuulaitteet näyttävät tuuttaavan kuin liukuhihnalta – ja nimenomaan siten että mitään ei valu maahan, vaan kaikki menee putkeen ja sieltä murskattavaksi sekä prosessoitavaksi ja uudelleen muotoittaviksi sekä pakkaamoon.

Teollisena runsaudensarvena cornucopia voisi olla liukuhihna, copiakone tai ruokien 3D -printteri.

Mutta Copia -jumalattaren anteliaisuus on aina samalla tuhlausta, bakkanaaleissa ei ole väliä sillä paljonko syödään ja paljonko valuu rinnuksille. Puhumattakaan siitä, paljonko omenoita mätänee maahan – sitä parempi tuleva sato. Mitä enemmän hedelmiä kompostoituu, eli uhrataan Copia -jumalattarelle tulevan sadon lannoitteeksi.

Copia tuuttaa ainesta, joka hyväksi maalle, se ei tuota muovijätettä, ei metalliromua eikä mitään minkä ylijäämä myrkyttäisi maata, vettä tai ilmaa. Cornucopia valuttaa runsautta ja hyvinvointia, sekä parantaa maaperää.