Ihmisen geneettinen köyhyys

Kummallista, miten varhaisessa vaiheessa ihmislajin geenipohjainen erikoistuminen hiipui. Kävi niin että ihmisestä ei kehittynytkään luonnon rikkain olento, ei alkuunkaan. Silti todistelun tarve on ollut jatkuvaa, aivan kuin ihmisen köyhyys voisi paljastua. Arveltiin, että ihminen on olennoista rikkain, jos ei geneettisesti, niin ainakin kehittymässä sellaiseksi teknologian avulla.

Vaikka luonnon ehdoilla monet eläimet menestyvät paremmin, niin ainakin taloutemme on ylivertainen. Vaikka siinä ei olisikaan hyväntekeväisyyttä, vaan julmuutta, sen arvellaan olevan ihmislajille hyväksi.

Sitäpaitsi ei ole toista lajia joka ajattelee ja tekee tiedettä. Toisaalta, ei ole lajia joka niin vimmatusti kiistää toisten eläinten kognitiiviset taidot.

Ja lopulta, onhan meillä teknologia. Loppujen lopuksi.

Tieto opettaa nöyryyttä. Entisenä humanistina minulla ei ole kompetenssia puhua vakuuttavasti geeneistä. Tältä kannalta oli mullistavaa lukea filosofi Michael Serresin The Incandescent -teosta, siinä hän palauttaa humanistin luontoon.

Taustani takia en käytä mistään tutkimuksesta ilmaisua ”viimeisimpien tutkimustulosten mukaan”. Suhtaudun kaikkeen tietoon aivan kuin ne olisivat arveluja ja ehdotuksia. Ei suinkaan mielipiteitä, vaan tietoa joka osoittaa asioita – mutta ei ehdottoman varmasti.

Tutkijoiden on syytä hyväksyä tämä tieto, että ihminen näyttää heikentyneen evoluution myötä. Ihminen on köyhtynyt verrattuna simpansseihin, ainakin siinä mielessä, että geenien väliset DNA -pätkät ovat ihmisellä vähentyneet. Jostain syystä genomimme on pikemmikin köyhtynyt kuin rikastunut.

Pian huomattiin, että juuri geneettinen köyhyys, sokeat alueet, todistavat muusta rikkaudesta. Ihminenhän on vähemmän DNAn säätelemä olento kuin muut eläimet ! Jos näin olisi ollut joidenkin muiden lajien kohdalla, tätä outoa prosessia ei ehkä edes löydetty. Tieto DNA -säätelyn vähäisyydestä ihmisen kohdalla vain lisäsi ihmislajin arvoa.

Muut eläimet taitavat ollakin DNA-ohjattuja, arveltiin. Eläinten hieno, villi ja vaistonvarainen elämä alkoi näyttää joltain tekoälyn kaltaiselta, arveltiin että niitähän ohjaakin automaatio.

Arveltiin, että ehkäpä vain ihminen on vapaa, vähiten säädelty olento.

Tutkijat osoittivat kiistatta noin 500 kohtaa, joissa DNA -pätkät eivät ihmisellä aktivoidu niin automaattisesti kuin esimerkiksi simpansseilla. Evoluution kannalta näyttää siltä, että ihminen on heikentymisen tiellä, koska toimintaa sääteleviä alueita ei aktivoidu lisää, vaan ne vähenevät.

Aavistaa saattaa, että nimenomaan aivojen kehitystä estävä säätely oli vähentynyt .

Silti epäilys kytee. Vaikka ihmislaji olisi tietyillä ajattelun alueilla vapaampi, vähemmän perimän ohjaamia – luovia ja ennakoimattomia – geeneiltään olemme silti köyhiä. Eikö se enää merkitse mitään, että genomipakkauksemme on niukka, kun meitä tarkastellaan luonnon ehdoilla ?

Evoluutiossa olemme heikkoja, köyhiä ja yksinkertaisia. Vaikka meidän pitäsi voittaa kaikki rikkaudessa, silti olemme tässä köyhyydessä.

Tosin ihmislajin genomien köyhyys ei ilmene suoraan yksilön toiminnassa. Emme silti onnistu selittämään asiaa pois: luonnossa me olemme köyhiä. Ehkä vaistomme eivät ole niin pakonomaisesti reagoivia kuin muilla eläimillä. Silti, onko meillä enää vaistoja, miten heikkoiksi ne ovat käyneet ?

Monien tiaislajien ääntelystä on löytynyt runsaasti merkkikielen piirteitä. Pelkät varoitusäänet sisältävätkin monenlaisia tarkennuksia. Näidenkin lintujen kognitiiviset kyvyt on todistettu rikkaammiksi kuin aiemmin on luultu. Onkin koomista, että vaikka tiaiset varoittavat lähestyvästä kissasta hälyytysäänin, silti ihmiseen liitetty viesti on: kömpelö ja vaaraton.

Niinpä, tiaisen totuus pätee siinä maailmassa. Vähäinen säätely, jota arvostamme luovassa ajattelussa, muuttuukin toisissa oloissa turhan monimutkaiseksi ja aiheuttaa tiettyä sokeutta, kuuroutta ja kömpelyyttä.

Lähteet:
Michael Serres: The Incandescent.