Herruuden, uskon ja luksuksen liitto

Joulun suuri liitto, kristinusko ja kulutuskultuuri, vahvistaa taas toinen toistaan. Myönnän, että ne saattavat näyttää vastakkaisilta, varsinkin luterilaiselta kannalta. Mutta varakkuuden glorifiointi tuntuu taas jostain syystä menestyvän.

Kuten luterilaisittain lauletaan ” En tahdo valtaa loistoa…” jos se on vain maallista, mutta taivaallinen kirkastus antaa kullalle toisen nimen.

***
Joulun värikoodissa kulta ja valkoinen ovat luksuksen merkkejä. Se tarkoittaa että kaikkein kallein on myös parasta. Arvovalta ja kunnioitus pukeutuvat samoihin väreihin: kulta ja valkoinen sisustuksessa, asustuksessa, ilmaisevat, että silloin jotain kunnioitettavaa on paikalla.

Saksan kielessä tämä ilmaistaan osuvasti sanalla Herrlichkeit. Kunnioitettavuus on herruuden mukaista, ja se kuuluu samaan kokonaisuuteen kuin hallitseva voima, Herrschaft. Herruus.

Vaaditaan siis jotain poikkeuksellista, että varaton voisi olla kunnioitettava.

Mitä kolme tietäjää tekevät pahnoilla makaavan vauvan luona muuta kuin osoittavat kunnioitusta luksuslahjoillaan. Siksi, että tämä lapsi on tuleva valtias, eräänlainen vallanperijä.

Kristinuskon kuvastossa köyhyys vain kehystää uutta loistoa ja kunniaa. Tietenkin kyseessä on henkisen ja sisäisen Jumalan kaupungin, kunnioitusta herättävä loisto. Mutta kuka on varma, etteikö se hieman muistuttaisi Vatikaania tai White Housea.

Lutherin uskonpuhdistus riisti arvon nimenomaan loistolta ja rikkauksilta. Silti glooria on niin raamatullista, että Lutherkaan ei puuttunut Herrlichkeitin eli esivallan kunnioitukseen.

Agamben filosofina kiinnittää huomion gloorian eli kirkkauden rooliin pyhän kolminaisuuden yhteydessä. Agamben käsittelee kristinuskon ja talouden yhteyttä teoksessa Kingdom and the Glory, for a Theological Genealogy of Economy and Government. (2007). Keskeistä siinä on että isä ja poika vahvistavat toisiaan kirkkaudella. Mutta mistä puhutaan, kun puhutaan vaihdosta – taloudestako ?

Hetkeä ennen kuin Jeesus vangittiin, hän rukoili:

1.Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut. Koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka sinä olet hänelle antanut. 
3.Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
4.Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni.
5.Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan. (Johanneksen evankeliumi 17:1-5).

Mitä on tämä vuorottainen kirkastaminen (gloria) isän ja Pojan välillä ? Kuva taivaallisen ja maallisen välisestä vaihdosta, ja hengellisestä voimasta sen valuuttana. Puhe on vallasta, kun Isä vahvistaa pojalle maallisen piirin ja poika isälle taivaallisen.

Vaikka tästä ei kannata vetää suoria johtopäätöksiä poliittisen (maallinen) ja uskonnollisen (taivaallinen) välille. Puhumattakaan Trumpin nimissä tapahtuvaan rahan ja vallan glorifiointiin, puhumattakaan MAGA politiikasta jossa Herrlichkeit esiintyy keskeisenä hyveenä. Herruuden loistava aikakausi, ja konservatiivisen uskonnon kunnianpalautus. Ainoa, mitä haluan korostaa on kulta ja valkoinen symboliväreinä tuossakin varakkuuden näytille tuomisessa.

Jos valta olisi pelkkää vallankäyttöä, voimaa ja kykyä hallita – miksi se tarvitsee loistoa ja kunnioitusta ? Miksi valta täytyy kiillottaa loistavaan kultaan ja valkoiseen ?

Kuten Thomas Mann sanoi (Josef ja hänen veljensä – romaanissa) uskonto ja politiikka eivät ole vain kaksi erillistä asiaa, päinvastoin, ”keskenään ne vaihtavat vaatteita”. Taivaallinen ja maallinen eivät ole eri asioita – uskontona ja esivaltana – ne vaatettavat toisensa. Kuin Isä ja Poika, ne pukevat toisensa kunnioitukseen.

Toisaalta, kun kultaan ja valkoiseen liitetään myös kirkas punainen ja vihreä, ollaan siis joulun väreissä. Samat värit kuuluivat keskiaikana hovin kruunajaisiin. Näin kun nuo värit kerätään Joulun -lapsen ympärille ollaan siis kruunajaisissa.

Taivaallinen luksus ja kuninkaallinen loisto ei ulotu enää tavallisten keski-luokkaisten kuluttajien koteihin. Luksus on kallistunut, ja laskeutuu enää vain ylemmän keskiluokkan tasolle.

Tästä syystä voitaisiin vain toistella ironisesti: omistamisen ja rahan siunaamisen tahoa, taloutta, joka määrää kaikesta.

Yrittän seurata Agambenin filosofiaa glooriasta, rahasta ja rikkauksista. On siis mentävä tavallista pitemmälle, kristillis-puritaanisen vaatimattomuuden taakse. On mentävä tarkastelemaan glooriaa sellaisena kuin Kristuksen sytymä, christmas, sitä juhlii.

Tämä kysymys koskee talouden glooriaa, joka loistaa juuri nyt entistä lumoavammin julkisen talouden varattomuutta vasten. Yksityistalouden pyhittäminen alkaa olla jo ilmeinen, mutta uskonnon osuus sen syntyyn on vielä hämärän peitosssa.

Mikä on se pitkä käsitehistoria, jonka seurauksena käytämme Jeesuksesta sekä Jumalaasta samaa ilmaisua; Herra?

Kyria (herra), sekä latinan domina ovat juuriltaan ekonomisia termejä, ne viittasivat talonpitoon, yksityistalouteen jonain talon Herran hallussa olevana.

Tästä kristillinen talous tosin suuntautui enemmän seurakuntaan ja kirkkoon, kun kristillinen politiikka irtosi maallisista asioista ja suuntautui tuonpuoleiseen: Civitas Dei (Jumalan kaupunki) edusti suvereenia valtaa sieluihin. Tämän seurauksena kävi niin, että politiikka käänsi selkänsä julkisille asioille, ja keskittyi pyhimysten ja enkeleiden neuvonpitoihin Jumalan kanssa. Papisto suuntautui ihmisten paimentamiseen ja hallitsemiseen.

Tuloerot kasvavat yhä, aivan kuin taivaallinen ja maallisen erkanisivat toisistaan. Rikkaimmat ovat käytännössä jo pyhiä olentoja:  heidän kulutuksensa volyymi on uskomattoman suuri, eikä sillä ole muuta merkitystä kuin se mitä keskiluokan kateus pitää yllä.  Suojatuissa linnoituksissaan heitä ei uhkaa mikään.

Uskonto eli religion, sidos Jumalan ja ihmisen välillä, on alkanut muistuttaa vastakohtaansa. Relegare viittaa jo erotteluun eikä sidokseen. Uskonto, joka erottelee ihmisiä ja varaa Jumalan rikkaille, ja nostavat heidät turvaan langenneen ja tuhoon syöksyvän maailman piiristä.

***

Ehkä kullan ja gloorian vuoksi emme ikinä pääse vapaaksi maailmaa saastuttavista toimista, luonnonvarojen muuttamisesta vauraudeksi. Tuota sanaa on kuultu viimeaikoina Venäjän luonnonvarojen suhteen.Trumpin lupaus vaurauden ajasta, joka koittaa myös Venäjälle, Yhdysvalloista puhumattakaan.

Vauraus viittaa osuvasti auraan, kykyyn kääntää maata aiempaa enemmän, ja mahdollisuuteen elää leveästi. Peltojen tilalla on maasta kaivettavat miberaalit sekä vanha fossiilinen öljy. Meillä Suomessa taas metsäplantaasit ja niiden vaurausmenetelmät.

Maallistuminen, johdonmukaisesti senkin alkuperä suomen kielessä on maa, palauttaako se maalle sen, minkä valta on joskus pyhittänyt vain harvoille.

RISTO NIEMI-PYNTTÄRI
Joulun aika on kiinnostava näyteikkuna, eräänlainen seimiasetelma, josta voi edetä kliseisen pinnan taakse, joulukonventoiden juurille. Seltä kaukaa ihmiset lumoutuvat yhä kulutuskulttuurin ja kristinuskon liitosta.

Kirjoitan uskontokriittisesti, en halua ylistää Herraa. Silti uskon, että jotain ylistämisen arvoista nousee, ja hyvää tulee ylistämällä vahvistaa. Mutta päinvastainen uhkaa, ja suurten kriisien sattuessa tietämättömyys ja uskonvarmuus on vaarallinen yhdistelmä.

Kuva: osa Peter Paul Rubensin maalauksesta Maria Sella di Pallavicinbon muotokuva (1606).