Kategoria: sosiaalinen julkisuus
-
Biitsin historia (onko se tosiaankin vain osa modernia vapaa-aikaa)
Se, että kävelee hiekkarannalla vaikuttaa ajattomalta, koska ihminen on tehnyt sitä kymmeniä tuhansia vuosia. Ihminen kulkee avojaloin ja jättää rantahiekkaan jalanjälkensä, jotka aallot pyyhkivät pois. Se hetki oli ja meni. Robert Richie pohtii Lure of the Beach, a Global History -teoksen johdannossa, mitä rannalla kulkeminen merkitsi niille muinaisihmisille, joiden paljas jalanjälki on kivettynyt ja ikuistunut…
-
Nuoruus, kuvittelun resurssit ja media
Nuoruus on klassisessa psykologiassa ollut se toinen – lapsuutta seurannut – toinen mahdollisuus selviytyä (Erikson 1975). Näiden kahden mullistuksen on katsottu luovan psyykkistä perustaa kriiseistä selviämiselle. Nykyään tätä toisen mahdollisuuden elämänvaihetta muuttaa se, että valmista aikuisuutta ei enää ole. Milloin nuoruus loppuu, vaikka elämänmuutoksen eivät lopukaan? Kriisit ja romahdukset, mutta myös uudistuminen, sosiaalisen verkoston löytyminen…
-
Pätkätyöläisen nykyhetkessä eläminen ( Berlant)
”Prekatiaatin tulee olle perustavasti affektiivinen luokka” (Berlant) (Teoreettista pohjaa kirjoittavien pätkätyön tekijöiden tilanteen hahmottamiseksi). Prekariaatti on saamassa pätkätöiden lisäksi myös elämäntapaan liittyviä merkityksiä. Laurie Berlant käsittelee tätä luokkana, joka on erityisen altis irrottautumaan työkeskeisestä elämäntavasta, joka joutuu kestämään lähes sietämätöntä epävarmuutta, mutta jonka mahdollisuutta affektiiviseen elämään on vaikea estää, vaikka siihen on pyritty. Alkuperäisessä merkityksessään…
-
Kasvojen ihme ja äärettömyys (Levinas)
Risto Niemi-Pynttäri (27.8.2017) Kasvoihin liittyvä eettinen Toiseus ja Emmanuel Levinasin filosofinen työ asian parissa on jäänyt erilliseksi empiirisen kasvokkaisuuden tutkimuksesta. Levinasin nimeä ei näy Culpaperin ja Bousfieldin tutkimuksista, joissa keskitytään epäkohtaliaisuuteen ja sosiaaliseen kasvojen menetykseen. On olennaista, että mikään muu kuin kasvojen menetyksen uhka, silmille tulemisen ja kasvoille käymisen järkyttävä kokemus kiteytyy nimenomaan kasvoihin, jotka…
-
Sosiaalinen seura vai kirjoittamaan vetäytyminen?
Henry James: The private life (tale, 1893) Risto Niemi-Pynttäri (8.2.2017) Sosiaalisesta elämästä vetäytyminen on usein kirjoittamisen edellytys, kuten Pascal aikoinaan sanoi – kirjoittamisen keskeisin kysymys on se, pysyykö huoneessaan vai lähteekö ulos. Sosiaalisen median aikana tämä ero ei ole niin jyrkkä, sosiaalinen elämä on tullut lähemmäksi. Ikään kuin ikkunan takana olisi jatkuvat juhlat, jossa kiinnostavat…