Kukkien valloittavuus

Kasvitieteilijä David George Haskellin uusi kirja How Flowers Made Our World: The Story of Nature’s Revolutionaries (-26) viittaa vallankumoukseen kasvimaailmassa, evoluution käänteeseen, kun kukkimiset periaate mullisti luonnon.

Kukat ilmestyivät maailmaan myöhäisessä evoluution vaiheessa. Kumous tapahtui kauan eläinten, levien, sammalten, saniaisten jälkeen. Kun kukkimisen kumous alkoi, se tapahtui nopeammin kuin mikään aikaisempi.

Puhkesiko maailma silloin kukkaan ? Tuulipölytyksestä ja huomaamattomista kukista se alkoi. Ilmatilassa ajelehti itiökasvien pöly, ja tuulipölytteiset jatkoivat samaa menetelmää. Itiöpölyn ja siitepölyn ero oli silti selvä, siitepöly kesti elinvoimaisena pitempään.

Tuulipölytteisiä kukkia seurasi toinen mullistus, entistä voimakkaampi – väriloisto ja tuoksut, hyönteiset, mehiläiset, lepattelevat perhoset ja linnut. Jopa niin, että linnunlaulukin on osin seurausta kukkien evoluutiosta.

Vähitellen kukka-kasvit muodostivat perustan useimmille biotoopeille luonnossa.

”Sata miljoonaa vuotta sitten” – tarina alkaa kuin satu – ”kasvien joukosta erottuivat kukat, ja ne valloittivat maapallon kauneudellaan ja tuoksuillaan. Ne valloittivat seutuja toisensa perään, mutta eivät sotimalla vaan kuten kukat valloittavat, tuoksuillaan ja kauneudellaan. Ne olivat valloittavia.”

Mielikuva luonnosta taistelutilana ja kukkien avaama uusi tila.

Darwinin jälkeen oli totuttu ajattelemaan, että valta luonnossa on valtataistelua, ylivallan tavoittelua. Näin siis luonnon väkivalta eli taistelu elintilasta nähtiin luonnollisena. Jokaisen kasvilajin sota nähtiin elintilan valtaamista muulta kasvillisuudelta. Vaikka symbioosit ja monenlainen yhteistyö olivat yleisiä, ne nähtiin ajalle tyypillisesti kunkin lajin keinona varmistaa ja edistää oman lajin elintilaa. Tällainen käsitys on yleistä vieläkin, eikä se ole edes tieteen vastaista, silti kyse on tulkinnasta.

Kaikki elämä luonnossa voidaan tulkita sen mukaan, miten lajin etu toteutuu, miten suvun laajeneminen onnistuu. Jos on yhteistyötä, sitä tehdään vihollisia vastaan. Tai se tarkoittaa, että edut ovat yhteiset, mutta symbioosissakin kamppailtaisiin siitä, kumpi hyötyy enemmän.

Elämä luonnon ehdoilla on ymmäretty luonnolisena sotatilana.

Ja kuten suomenkielisen väkivalta -sanan ”väki” viittaa johokin ihmisryhmään väkenä, eli perheeseen, sukuun, kylään, heimoon. Samoin kasvillisuuden lajit ja niiden ryhmät ja suvut maastoutuvat, taistelevat ja valtaavat alueita.

Näin kasvien levinneisyysalueidenkin nimeämistä hallitsee tämä mielikuvasto: taistelukenttien, poteroiden, alueiden puolustamisen ja valloittaminen. Ja ne ovat totta – jos sellaiset kielen asetukset hyväksytään.

Taistelu elintilasta saa vastaparikseen elintilan luomisen. Kaiken alku onkin kasvien toislle elollisille tuottama happi, tämän lisäksi olosuhteiden parantaminen, kasvien tuottama humus, elämän lisääntyminen.

Kuten tiedetään, sodan ja rauhan välillä ns. pioneerikasvit valtaavat alueita luodakseen elintilaa ja luovuttaakseen sitten maan multaisempana ja monipuolisempana muille kasvilajeille. Elintila onkin ymmärrettävä jonain aivan muuna kuin neliömetreinä, muutenkin kuin geomertisesti pituuden sekä leveyden määrittämänä vakiona, josta kasvit sitten taistelevat.

Silti sama kieli antaa mahdollisuuden puhua kauneudesta ja ”valloittavista kukista”. Mitä valloittamista se on? Kukkien läsnäolo levittää lumoavaa, houkuttavaa ja miellyttämisen kautta tapahtuvaa hyväksymistä. Luonnossa sekä ihmisten kesken tunnetaan näin ”hyvä” ja hyväksyvä – valloittaminen. Se mikä on kaikille hyväksi.

Taistelu rajatusta elintilasta kääntyykin kasvimaailmassa elintilan luomiseksi ja avaamiseksi.

Voidaan tehdä tilaa, avata rajatuksi ymmärettyä tilaa, vaoidaan muuttaa kinastelevaa, riitaista ja sotaisaa tilaa moninaisten kasvullisuus-tilojen suuntaan. Uutta tilaa voidaan avata ja valloittaa kauneuden avulla: viljelijätkin ovat ajatelleet maatiloja muutenkin kuin kuin hehtaarien perusteella.

Newtonilaisesti määriteltu matemaattinen tila ei olekaan ainoa totuus. Luonnon perustat, tilat avautuvat pienilmastoiksi, maaperän multaisuudeksi ja puutarhamaiseen suuntaan tosiaankin tilaa voidaan myös antaa.

Kukat tarjoavat toisenlaisen tarinan. Ne ovat muuttaneet maailmaa yhteistyön ja yhteistoiminnan kautta. Nimenomaan hyönteispölytys on avannut uutta tilaa kauneuden ja aistillisten kokemusten välityksellä.

Kun kukat puhuttelevat mehiläisen, kukkakärpäsen tai linnun aisteja, silloin kasvi houkuttelee eläintä. Ja eläin vastaa muuten kuin syömällä kasvia. Kukka, siis kasvissa oleva houkutin, mahdollisuuden yhteistyöhön ja vastavuoroiseen suhteeseen.

Tässä kukka kurkottaa toisen elämänmuodon puoleen. Ja me ihmiset olemme vain eläimistä viimeisimpiä eläimiä, ehkä alunperin hyönteisille ja linnuille alunperin avautuneiden tilojen ääfrellä. Ne, erilaisine aistialueineen ja vaistoineen, ovat lumoutuneet kukista ja tulleet kukkien uskollisiksi yhteistyökumppaneiksi.Meillä on mielessä kauneus ja muut meitä miellyttävät asiat, mutta tavallaan tuo maailma on kukkien avaama.

Kukilla on ollut valtaa vaikuttaa hyönteisten ja lintujen elämään, ja vastaavasti hyönteiset ovat vaikuttaneet kasvien evoluutioon.

Kukkien ja muiden olentojen symbioosit ovat muokanneet molempia osapuolia. Ne ovat hyödyttäneet niitä molempia, niin että syödyksi tuleminen ei ole kasvin ainoa merkitys eläinen maailmassa. Huomataan että vastineeksi pölytyksestä saadaan mettä ravitsevaa siitepölyä. Ja kukat ovat olemassa sitä varten, ja sen funktion mukaisia. Voidaan vain kuvitella, mitä hunaja merkitsee mehiläisten lisäksi monille eläimille.

Kukkiin kehittyi kyky vaikuttaa muiden olentojen tavoitteisiin ja tyydyttäviin luomalla symbioottisia suhteita: ” annan sinulle mettä ja siitepölyä vastineeksi pölytyksestä; annan sinulle hedelmiä, jos levität siemeniäni; annan marjoja, annan sinun kesyttää minut ja tarjoan sinulle jyviä leivontaan, ja sinä istutat ja hoidat minua lukemattomilla pelloilla lukemattomien sukupolvien ajan.”