Mullistava yksinkertaisuus laittaa uusiksi erikoistaidot

HUMAANI.….. Ihmisen universaalius – onko se jotain yksinkertaista joka yhdistää mitä erilaisempia ihmisolentoja ? Vaikka ihmisiä on monenlaisia, niin että puhe yhdestä ihmislajista kuulostaa typistävältä. Vaikka biologisesti, kaikki ne jotka voivat lisääntyä keskenään lasketaan samaan lajiin. Silti kulttuurievoluutio moninkertaistaa ilmisten erot: jos joskus on kuviteltu yksi ihmisen muotti, niin enää sitä ei ole. Tiedetään kielten moninaisuus, lukemattomat eri mahdollisuudet kommunikoida, on eri ruokavaliot, eri mikrobiomit ja bakteerikannat. Ihminen on käsittämättömän monenlainen.

Silti yleiseltä tasolta löytyy perustasiat, jotka ovat ihmiselle yhteisiä. Kuten kielitaito, ihmisellä on joku kieli: noin viidestä tuhannesta eri kielestä kukin hallitsee yhden tai muutaman. Samoin ruoka, se osataan valmistaa vaikka menetelmiä olisi miljoona, samoin tapana on käyttää vaatepartta olkoon se millainen tahansa.

Näin siis me kulttuurievoluutioon osalliset hallitsemme yleensä ottaen joukon taitoja, ne kuuluvat ihmisen hankkimiin ominaisuuksiin, vaikka eivät ole biologisia. Ihmisen suhteen olisikin jälkijättöistä pitää biologista lajia riittävänä, kun silmien edessä kulkee monenlaisia kulttuurievoluution luomia olentoja. Ja vaikka ne kaikki ovat erilaisia ihmisiä, niin kaikki nuo erot ovat kehittyneet yleiseltä pohjalta.

Tietysti, kuten nyt jo ajatellaan, sukupuolinen moninaistuminen on kultuurievoluutiota. Niinpä ihmisen universaalius on vain osin hänen biologiassaan, suurempi osa on opittua ja kulttuurisesti hankittua.

Tässä piilee tietty vapaus. Se, että persoonamme on sosiaalisesti hankittu, tarkoittaa että sitä voi muuttaa, koska se ei ole vain geenipohjaista. Ihmistä kasvattavat paitsi vanhemmat, myös sisarukset, monenlaiset mentorit, opettajat, sosiaalinen luokka. Tai sitten pelkkä lukeminen ja kirjoittaminen – ne vasta kasvattavatkin.

Lukeminen, tuo nuo kaikkeen soveltuvat yleistaito, tarjoaa ennenkuulumattomat mahdollisuudet kehittää itseään. Varsinkin kun huomaamme miten tämä lukemisen yleisperiaate koskee muitakin kuin kirjainmerkkejä.

Mitä piilee näissä erikoistumattomissa taidoissa: lukeminen, laskeminen ja kirjoittaminen ? Mitä tapahtuu sitten, kun lukutaito hyppää visusaaliselle tasolle, avaa kuvakerronnan. Tai kun silmien sijaan korvat oppivat lukemaan, löytävät äänikielen ja musiikin.

Lukutaidossa on siis jotain universaalin tason yksinkertaisuutta, se versoo muualle tältä kirjainten tasolta. Ja kaikki taiteet ovat tässä mielessä kirjoitustaitoa.

Siis, mitä kaikkea tämä erikoistumista vastaan kääntyvä, perustason mahdollisuus synnyttääkään.

Se ei koskaan ole paluuta vanhaan vaan uuden, yksinkertaisen tason löytämistä. Ihmisen kehityksessä tapahtumat, jotka ovat mullistavia syrjäyttävät aina joukon pitkälle erikoistuneita, rajautuneita toimintoja. Sitä tarkoittaa puhe mullistavasta muutoksesta: entiset spesialiteetit eivät silloin enää päde.

Jo esihistoriassa, kun käpälä lopetti erikoistumisopintonsa ja löysi käden, kaikessa yksinkertaisuudessaan se mullisti ihmisapinan. Tapahtui hyppäys käsityön tasolle, ja nopeasti käsimerkkien tasolle, sekä yllättäen jopa pelkkien merkkien tasolle. Tosin joskus kirjaimet näyttävät sormimerkeiltä, mutta mullistus on jo tapahtunut – ja käden avaama uusi maailma toimii jo.

Ehkä käsi meni myös suuhun ja opetti huulille, hampaille sekä kielelle jotain uutta ja yksinkertaista, omanlaistaan maistelua, juttelemista, hyräilyä. Tai ehkä suussa oleva kieli asetti paljon uutta opittavaa suun alueille.

En tiedä syntyikö tämä ihminen käden vai suun kautta, vai olivatko aivot se varsinainen opettaja. Aivoissa itsessään syntyi kuitenkin abstrahoinnin kyky, uusi yksinkertaisuuden alueen avautuminen. Se antoi ennen kuulumattomat mahdollisuudet yksinkertaistaa asiota, se teki yleistyksiä.

Nykyään ei aina ymmärretä yleistämisen etuja, aivoja koulutetaan erikoistumaan, ja aivojen mullistavia kykyjä rajoitetaan ja suunnataan siihen minkä konekin oppisi. Voi tietysti olla että ihminen on konetta huonompi yleisten ja abstraktien asioiden tasolla. Mutta minkäs voit. Kannattaako ihmisen siksi ajaa itseään nurkkaan ja kapea-alaistua ?

Spesialisoituneet, ne jotka näkevät vain erikoistapauksia, sanovat että asiat ovat ”monimutkaisia”. Monien mutkien eksyttämä on näin menettänyt yleisnäkymän. Jos hän ei ole eksynyt, hän on onnistunut kontrolloimaan monimutkaista vyyhtiä.

Suomalaiset spesialistit koluavat ahkerasti työmaansa monia mutkia. Toisaalta ilmaus ”It is so complicated” tuntuu puolestaan viittaavan siihen, miten ongelmavyyhti siitytyy mielen sisälle komplekseiksi. Kaikki tämä monimutkaisuus ja kompleksisuus on työlästä ja vie energiaa. Yksinkertainen unohtaa vyyhdin ja vapauttaa energiaa uudelle.

Kun sanotaan ”varo yleistämästä” tarkoitetaan, että asioita ei saa pakottaa samaan muottiin. Silloin ei tajuta yleistämisen erityistä joustavuutta, yleiskatsausta jonka piirissä asioiden erot ja vivahteet ovat.

Aivan kuin ne spesialisti, jotka hakiesaan kymmenen millin avaita ruuviinsa unohtavat avaimen yleisperiaatteen. Jakoavaimen monikäyttöisyys unohtuu, vaikka sellainen on jokaisella – siis vartauskuvallisesti sanoen. Kun ammattilainen näkee heti että ruuvi on kymmenmillinen, hänellä on yleisavain katseessaan. Me tavalliset ruuvin vääntäjät voimme vaivattomasti tehdä saman säätämällä jakoavaimen sopivaksi

Tämä huomio voidaan yleistää ja abstrahoida mihin tahansa muuhun asiaan. Sillä hyvän yleissivistyksen saaneet aivot ovat paitsi erinomainen yleistäjä, myös mainio soveltaja. Yleissivistykseen liitetty hyödyttömyyskin voi paljastua potentiaalisuudeksi. Jos sattuu tilanne, jossa samaan muottiin kouluttautuneet kadottavat toimintafunktionsa, niin heistä tulee hyödyttömiä. Asetelma mullistuu.

Silloin, kun käytännöllinen työkalu rikkoutuu tai vanha lelu menee hukkaan, tapahtuu paluu avuttomuuteen ja leikki loppuu. On jostain keksittävä uusi työkalu, silloin joku on jo läytänyt asian yksinkertaisuuden ja ongelma ratkeaa.

Entä jos mitään ei keksitä eikä asia ratkea? Kaikki tietävät tämän dynamiikan: silloin kun luovutamme, niin kohta myös oivallamme. Toisin sanoen, asia ratkeaa parhaiten silloin kun olemme tyhjin käsin. Kun irrotamme mielemme juuri siitä työkalusta, johon olemme jumiutuneet, samalla kädet vapautuvat oivallukselle.

Kun ongelmia ilmenee, ihmisellä on tämä mahdollisuus irrottaa ote, antaa monimutkaisuuden purkautua. On aina hyvä paljastua oppimattomaksi, antaa ajatusten nolostua, joutua ymmälleen. Voimme tuntea itsemme typeräksi, tuon tietämättömyyden taustalla kytee. Jos meillä on ajattelun yleisiin taitoihin liittyviä strategioita kuten kuvittelu- ja abstrahointikyky – ne ovat kykyjä avautua potentiaaliselle.